New Detail

Visa avaa uuden innovaatiokeskuksen Lontooseen – yhtiön kehittäjäalusta nyt myös eurooppalaisten asiakkaiden ulottuvilla

21/02/2017

Press Release Image
  • Yli 1000 m2 kokoinen Visan tähän mennessä suurin innovaatiokeskus
  • Globaalien kumppaneiden ja asiakkaiden yhteinen uusien maksutapojen innovaatio- ja yhteistyöfoorumi
  • Keskuksessa esitellään esimerkiksi esineiden internetin, virtuaalitodellisuuden sekä biometrisen tunnistamisen mahdollisuuksia

Lontoo, 21. helmikuuta 2017: Visa Inc. (NYSE: V) avaa tänään uuden Visa Innovaatiokeskuksen, joka sijaitsee Visan Euroopan pääkonttorin yhteydessä Lontoon kanava-alueella Paddington Basinissa. Reilun 1000 neliömetrin kokoinen, Visan maailmanlaajuisen innovaatiokeskusverkoston tähän mennessä suurin keskus toimii mukaansatempaavana ympäristönä, missä yhtiö voi kehittää tulevien sukupolvien uusia maksutapoja yhdessä rahalaitosten, myyjien ja muiden kumppanien kanssa.

Tilassa hyödynnetään käytännön demonstraatioita kävijöiden ja työntekijöiden innostamiseksi. Tällaisia ovat mm. esineiden internetin sovellukset yhdistetyissä autoissa sekä kotiympäristöissä, esim. auton vakuutuslaskun maksamisessa tai ruokaostosten tekeminen suoraan jääkaapista. Vierailijat saavat myös kokeilla, miten virtuaalisesti valitaan juuri oikea paikka tulevista Formula E -kisoista ja kuinka biometrinen tunnistaminen lippujen varaamisen yhteydessä toimii.

Visa kutsuu rahoitusteknologian kehittäjät kautta Euroopan hyödyntämään Visa Innovaatiokeskusta alustana, jolla kehitetään uusia turvallisia maksutapoja. Kauppojen ja kauppaketjujen, rahoituslaitosten, teknologiayritysten ja start-upien it-kehittäjät voivat nyt valita haluamansa Visa-maksamisen API:t (sovellusohjemien väliset rajapinnat), SDK:t (ohjelmistokehityspaketit) ja dokumentaation kehittääkseen tulevien sukupolvien kaupallisia sovelluksia.

– Lontoo on globaali finanssiteknologiajohtaja, koska olemme kyenneet yhdistämään perinteisten rahoituspalveluidemme vahvuudet kasvavaan teknologiseen osaamiseemme ja innovaatiovetoiseen yrittäjähenkeen. Olen itse menestynyt yrittäjä ja tiedän, että joskus yritykset tarvitsevat hiukan apua kääntääkseen hyvien ideoiden aihiot uutta luoviksi ratkaisuiksi. Olen siksi hyvin iloinen, että Visa lanseeraa innovaatiokeskuksen Lontooseen kasvattaen edelleen mainettamme kukoistavana globaalin teknologian ja rahoitusteknologian keskittymänä ja viestittäen samalla, että Lontoo on avoin suurille ideoille ja innovaatioille, Lontoon liiketoiminnasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Rajesh Agrawal kertoo.


Lontoon Visa Innovaatiokeskus

Uusi innovaatiokeskus on osa globaalia innovaatiokeskusten ja studioiden verkostoa, joka toimii suurissa teknologiakeskittymissä mm. Berliinissä, Dubaissa, Miamissa, San Fransiscossa, Singaporessa, Sao Paulossa ja Tel Avivissa.

– Innovaatiokeskuksestamme ainutlaatuisen tekee se, että siinä keskitytään käytännön kuluttaja- ja liike-elämän haasteisiin ja ratkaistaan niitä yhdessä asiakkaiden kanssa digitaalisilla ratkaisuja hyödyntäen. Tällainen uutta luova työskentelytapa on onnistunut loistavasti muualla maailmassa ja nyt on ilo saada käynnistää sitä myös Euroopassa, Visa Europeninnovaatioista ja strategisista kumppanuuksista vastaava johtajaJim McCarthy sanoo.
Kun maksuteollisuus siirtyy muovista digitaaliseen ja markkinoille saapuu uusia toimijoita, Visan tavoite on taata, että kaikki älylaitteet ja vaikkapa puettavat maksuvälineet ovat jatkossa turvallisia paikkoja kaupankäynnille. Visan maailmanlaajuinen innovaatiokeskusten verkosto edistää tätä tavoitetta tukemalla innovaatiotyötä ja luomalla ympäristöjä, missä Visa tekee laajapohjaista yhteistyötä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa osallistamalla ja kokemuspohjaisesti:

• Osallistaminen: keskuksen mukaansatempaava ympäristö tarjoaa asiakkaille ja kumppaneille kaiken, mitä tarvitaan luotaessa uusia digitaalisia ratkaisuita. Fyysinen tila on suunniteltu kannustamaan dynaamiseen vuorovaikutukseen, reaaliaikaiseen kokeilemiseen ja nopeaan prototyyppimallintamiseen.

• Kokemuspohjaisuus: Visa korostaa ihmislähtöistä suunnittelua, missä tuotekehittely on asiakaskeskeistä ja tuottaa todellisia hyötyjä käyttäjille.

• Yhteistyö: Asiakkaat ja kumppanit voivat toimia yhdessä Visan maksuasiantuntijoiden ja teknologiaosaston kanssa sekä hyödyntää Visan teknologioita, kuten Visa Developer Platformin kautta saatavilla olevia API:tä sekä SDK:ta.

Lisätietoa Visan innovaatiokeskuksesta: http://the10group.isebox.net/visa-innovation-center-launch (salasana: visaic)

###

Lisätiedot:

Olli Ollila
Lehdistötiedustelut, Visa Europe
Pilgrim Oy
Tel: 040 589 7754
[email protected]

Vesa Tukonen
Visa Europe
Tel: 040 514 1424
[email protected]

kotisivu: www.visaeurope.com
Twitter: @VisaEuropeNews