New Detail

Tuore kyselytutkimus: Suomalaiset milleniaalit tekevät enemmän ulkomaanmatkoja kuin 5 vuotta sitten

03/07/2017

• Visa teetti kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin pohjoismaalaisten (Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska) aikuisten matkailutottumuksia sekä maksukäyttäytymistä ulkomailla
18-34-vuotiaat suomalaiset suuntaavat ulkomaanmatkallaan mieluiten kaupunkilomalle (83 %) tai rantalomalle (47 %), mutta myös kulttuuriteemaiset lomat ulkomailla ovat yleisiä (20 %)
• Suosituimpia kohteita kaikkien suomalaisten keskuudessa ovat Espanja, Viro ja Italia
• Kyselyn perusteella pohjoismaalaisten matkailutottumuksissa ei ole juurikaan eroja

Helsinki, 3. heinäkuuta 2017 – Visan touko-kesäkuun vaihteessa teettämään kyselytutkimukseen vastanneet suomalaiset milleniaalit, eli 18-34-vuotiaat nuoret aikuiset, matkustavat ulkomaille useammin kuin 5 vuotta sitten (39 %). Milleniaalit matkaavat mieluiten lomailemaan kaupunkiin tai rannalle, mutta joka viides kyselyyn vastanneista kertoo käyneensä viimeisen kolmen vuoden aikana ulkomailla tapahtumalomalla, kuten kulttuuri- tai musiikkifestivaalimatkalla. Suurin osa nuorista aikuisista kertoo lomailevansa ulkomailla kerran (44 %) tai kaksi kertaa (25 %) vuodessa.

Kulttuurillisen näkemyksen laajentaminen sekä uniikit paikat merkittävimmät syyt suomalaisten nuorten aikuisten ulkomaan matkailulle

Kyselyyn vastanneet suomalaiset 18-34-vuotiaat kertovat matkaavansa ulkomaille kulttuurisen näkemyksensä laajentamiseksi (71 %), nähdäkseen uniikkeja paikkoja (47 %) sekä tehdäkseen ostoksia (36 %). Viimeistä matkakohdetta valitessaan nuoret aikuiset kertoivat matkustaneensa ensisijaisesti vieraillakseen kulttuurikohteissa, mutta myös sen tunnettuus sekä shoppailumahdollisuudet vaikuttivat merkittävästi lomakohteen valintaan. Suomalaiset milleniaalit kertovat aloittavansa ulkomaan lomamatkan suunnittelun yleensä puolen vuoden sisällä ennen matkaa (65 %).

Suosituimmat ulkomaan matkakohteet seuraavan kolmen vuoden aikana ovat kaikkien kyselyyn vastanneiden suomalaisten aikuisten keskuudessa Espanja (51 %), Italia (22 %), Kreikka (22%), Saksa (22 %) sekä Iso-Britannia (20 %). Suurin osa suomalaisista (55 %) arvioi käyttävänsä lomamatkoihin saman verran rahaa seuraavan vuoden aikana kuin edeltäneenäkin vuonna. Pohjoismaalaisten matkailu- ja maksutottumuksia selvittäneen kyselyn tulosten perusteella maiden välillä ei ole merkittäviä eroja: suurin osa matkustaa ulkomaille puolison tai perheen kanssa, Pohjoismaissa suositaan samoja lomakohteita kuin Suomessakin, ja kaupunki- sekä rantalomat ovat suosituimpia pohjoismaalaisten keskuudessa.

Suurin osa suomalaisista maksaa suuremmat ostokset ulkomailla kortilla – valuutan vaihtokurssin löytäminen koetaan stressaavaksi

Kyselyn tulosten mukaan näyttäisi siltä, että 57 % suomalaisista aikuisista maksaa mielellään kortilla suuremmat matkaan liittyvät kulut, kuten hotelli-, illallis- ja kiertoajelukulut sekä ostokset. Käteistä käytetään mieluiten pienempiin ostoksiin. Kyselyyn vastanneista suomalaisista 34 % kertoo maksavansa ostoksensa ulkomailla pääasiassa kortilla, ja luottokortilla maksaminen ulkomailla koetaan vähintään kohtuullisen turvalliseksi suomalaisten keskuudessa (76 %).

”Kyselyn tulosten perusteella näyttäisi siltä, että suurin osa suomalaisista kokee parhaan valuuttakurssin löytämisen stressaavaksi (62 %). Toisaalta luottokortilla maksamisen hyödyistä myös ulkomailla ollaan kyselyn perusteella jo tietoisia, sillä 41 % suomalaisista vastaajista kertoi maksavansa ulkomailla mieluiten luottokortilla. Kortilla maksaessa ulkomailla kannattaa maksaa paikallisessa valuutassa, jos mahdollista, sillä tämä on aina edullisempaa. Valuuttakurssit on puolestaan helppo tarkistaa Visa Travel Tools -sovelluksellamme”, kertoo Vesa Tukonen, maajohtaja.

Lehdistötiedustelut:

Olli Ollila
p. 040 589 7754
[email protected]

Vesa Tukonen
Country Manager, Finland & Baltics
[email protected]

Twitter: @VisaEuropeNews

Website: www.visaeurope.com

Visan Cross Border Study -tutkimuksesta
Visa teetti verkkopohjaisen kyselytutkimuksen, jonka toteutti Epinion. Kyselyssä selvitettiin pohjoismaalaisten matkailutottumuksia sekä maksukäyttäytymistä ulkomailla. Tutkimusanalyysi perustuu neljässä Pohjoismaassa (Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska) toteutettuun kyselyyn, johon kerättiin vähintään 1000 vastausta yli 18-vuotiailta jokaisesta maasta. Tutkimuksen data kerättiin 24.5.-5.6.2017.