Innovation

Mobiilimaksamisen suosio kasvussa Pohjoismaissa

Digitaalisten lompakkojen suosio ja käyttö on Pohjoismaissa kasvussa ja mobiilimaksaminen on nykyään alueella toiseksi yleisin maksutapa.

Pohjoismaat ovat omaksuneet digitaalisten lompakoiden uudet muodot erityisen hyvin ja käyttäjämäärät ovat maailman korkeimpien joukossa. Digitaalisen maksamisen markkinajohtaja Visa julkaisi ”Digital Payments - A wave of innovation in the Nordics” -raportin, jonka mukaan 19 prosenttia kaikista pohjoismaisista kuluttajista on käyttänyt ostosten maksamiseen digitaalista lompakkoa viime vuoden aikana.

“Visa Consulting & Analyticsin hiljattain julkaisemassa ”Digital Payments - A wave of innovation in the Nordics” -raportissa Visa arvioi digitaalisen maksamisen markkinoiden kasvavan Suomessa 38 prosentilla 16 miljardin liikevaihdosta vuonna 2022 arviolta 22 miljardiin dollariin vuonna 2026. Kuluttajat ovat Suomen markkinoilla fiksuja teknologian käyttäjiä ja ovat olleet etunenässä ottamassa käyttöön uusia maksuratkaisuja. Luottamus digitaalisiin ratkaisuihin on myös Suomessa korkealla tasolla”, kertoo Visa Groupin Suomen maajohtaja Juha Sillanpää.

Merkittävää kasvua kaupoissa

Digitaalisen maksamisen kasvua tukevat niin sanotut xPay-ratkaisut. Niiden suosio ja saatavuus ovat suomalaisten kuluttajien keskuudessa kasvussa ja ne ovat saamassa yhä suurempaa markkinaosuutta. MobilePay, Pivo ja Siirto ovat Suomessa suosituimpia ratkaisuja henkilöiden välisissä rahansiirroissa ja niiden markkinaosuus on yhteensä yli 50 prosenttia.

Tammikuun 2021 ja toukokuun 2023 välisenä aikana xPay-transaktioiden osuus kaupoissa tehtävistä fyysisistä maksuista kasvoi Pohjoismaissa huimat 205 prosenttia. Nykyään yli neljäsosa fyysisistä maksuista tehdään digitaalisen lompakon kautta.

“Digitaaliset lompakot ovat kaikkein kätevin maksutapa. Niiden myötä tarve kantaa fyysistä lompakkoa vähenee ja varojen seuraaminen sekä budjetointimahdollisuudet helpottuvat. Maksaessaan haluamallaan xPay-maksutavalla Visan suojattu teknologia auttaa kuluttajaa turvaamaan maksutapahtuman”, Sillanpää kertoo.

Tokenisointi parantaa turvallisuutta digitaalisissa lompakoissa

Visa on toiminut tokenisointiin liittyvän teknologian kehityksen edelläkävijänä, ja tokenisointi on yksi keskeisistä tekijöistä, joka mahdollistaa digitaalisten lompakoiden tarjoaman nopean, kätevän ja turvallisen maksukokemuksen. Tokenisointi on teknologia, joka korvaa arkaluontoiset maksutiedot, kuten korttinumerot ja vanhenemispäivät, ainutlaatuisella digitaalisella tunnisteella eli tokenilla. Token mahdollistaa maksutapahtumien käsittelyn ilman, että todelliset korttitiedot paljastuvat, mikä tekee niiden väärinkäytön hankalammaksi.

Visa on laajentanut verkostonsa tokenisointikykyä tukeakseen digitaalisten maksujen kasvavaa kysyntää eri alustoilla ja laitteissa. Visalla on nyt 6 miljardia tokenisoitua valtuutusta maailmanlaajuisesti, ja Euroopassa joka kolmas kortiton tapahtuma tehdään tokenilla. Tokenisointi mahdollistaa myös biometrisen varmennuksen, kuten sormenjälki- tai kasvojentunnistuksen, upottamisen ostosprosessiin, mikä lisää kuluttajien turvallisuutta ja mukavuutta.

Visan tokenisointiteknologia on taustalla monissa xPay-ratkaisuissa, joita suomalaiset käyttävät päivittäin. Yhteistyössä xPay-palveluntarjoajien kanssa Visa mahdollistaa maksamisen kuluttajien valitsemalla digitaalisella lompakolla, käyttäen heidän haluamaansa laitetta, miljoonissa kosketuksettomat maksut hyväksyvissä kaupoissa ympäri maailmaa.

Alennukset ja lojaalisuuspisteet ovat suosittuja

96 prosenttia pohjoismaisista kuluttajista osti jotain verkosta vähintään kerran kuussa vuonna 2023 – lukemassa on iso harppaus 81 prosentista vuonna 2021.

Visa toteutti pohjoismaisille kuluttajille kyselyn selvittääkseen toivottuja lisäpalveluja digitaalisiin lompakoihin. 25 prosenttia vastaajista kertoi haluavansa alennuksia suoraan omiin digitaalisiin lompakkoihinsa. Lojaalisuuspisteet ovat myös kuluttajien keskuudessa haluttu etu, kuten ovat myös erilaiset budjetointi- ja säästämistyökalut sekä toistuvista tilaajamaksuista huolehtivat ratkaisut.

Tag: Payment trends